Covid-19 mene jo pois!
Aika kuluu vauhdilla ja viime nettisivun ajankohtaispäivityksestä on todella pitkä aika. Tämä osittain siksi, että päivityksiä jaan ajankohtaisista asioista, ilmiöistä ja vain arkisista mietteistä myös yrityksen sosiaalisessa mediassa Facebooken ja Instagramin välityksellä.
Toisaalta kun tuota edellistä tekstiä lukee, niin pettymykseksi voidaan todeta, että sama pätee edelleen. Koronapandemia ei ole vieläkään ohitse, vaikka jo viime vuoden lopulla ensimmäisten rokotusuutisten jälkeen kovasti toivoimme, että pian oltaisiin vapaassa, normaalissa tilanteessa. Koronavirusmutaatioita on tänä vuonna syntynyt ja kamppailu niiden kanssa jatkuu, mutta luottamus rokotteiden voimaan on suuri niiden estäessä taudin vakavaa muotoa.
Ei unohdeta toiveikkuutta. Syysruskan myötä mahdollisesti rajoituksista päästään, tai ainakin ne höllentyvät merkittävässä määrin, mikäli maamme hallituksen lupauksiin on uskominen. Pandemian vaikutuksia voi tarkastella eri näkövinkkeleistä, mutta se on fakta, että on tärkeää aivan jokaisen mielenterveydelle päästä jälleen vapaammin liikkumaan ja sosialisoimaan. Lasten harrastukset ovat tänä syksynä olleet melko hyvin käynnissä, mutta myös moni aikuinen kaipaa takaisin vanhoihin tuttuihin harrastuksiinsa, ryhmätoimintoihin ja liikuntaan sekä muun muassa kulttuurin ja taiteen pariin, eläkeläiset viriketoimintaan ja muihin tapaamisiin ilman pelkoa koronatartunnasta.
Sosiaalisen aktivaation merkitys ihmisen hyvinvoinnille on suuri ja tämän puute on ihmisissä aiheuttanut tylsistymistä, passivoitumista ja psyykkistä väsymystä. Ei pidä unohtaa, että ihminen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen kokonaisuus ja voidakseen hyvin, jokaisen perustan tulisi olla kunnossa.