Tag Archive for: ihmissuhdeongelmat

Kohti uutta vuotta 2021!

Näin loppuvuonna 2020 on myös todettava, että kulunut vuosi on ollut kovin haasteellinen. Ei päivääkään ilman koronavirusuutisia ja erityisrajoituksia/suosituksia, mikä jo itsessään on psyykkistä kuormitusta kasvattanut, puhumattakaan henkilökohtaisista muutoksista  ihmisten arjessa ja työssä.  Mediaakin on syytetty jopa paniikin luomisesta epidemian vaikutuksista, vaikka toimittajat tekevät toki vain perustyötään tiedottaessaan asioista. Tosiasiassa pandemiatilanne on muuttanut jokaisen arkea tavalla tai toisella. Jokaiselta on vaadittu joustoa ja etenkin kärsivällisyyttä – uuteen normaaliin sopeutumista. Toiset yksilöt ja perheet ovat kärsineet tilanteesta enemmän kuin toiset. Toivottavasti kuitenkin jokaisen kohdalla tähänkin vuoteen on mahtunut edes ripaus hyvää ja onnea. Todennäköistä on, että vielä pitkälle ensi vuoteenkin korona on arjessamme läsnä, mutta toivoa parempaan epidemian hallintaan saamme rokotteiden saapumisen jälkeen on. Se aika on pian!
SYMBIOOSI Psykologi- ja koulutuspalvelut tarjoaa myös etäpsykologipalvelua koronarajoitusten vuoksi. Aikoja voi varata nettiajanvarauksen kautta tiistai-päiville psykologin tukeen ja konsultaatioon. Ohjaus tapahtuu videovälitteisesti tai puhelimitse. Myös mielialan arviota ja persoonallisuuden kartoitusta voidaan tehdä etänä nettitestauksen kautta.
Otathan rohkeasti yhteyttä!
Hyvää joulun odotusta, terveyttä ja onnekkaampaa ensi vuotta 2021❣️