Artikkelit

Koronapandemia muuttaa maailmaa ja ihmisiä

Koronapandemia on vaikuttanut monin tavoin koko maailman väestön elämään. Täten myös suomalaisten elämä on muuttunut rajoitusten ja yhteiskunnan talousvaikutusten myötä – valitettavasti monilla haasteellisempaan suuntaan lisäten psyykkistä kuormittuneisuutta. Toinen on menettänyt työnsä; kun taas toisen työtilanne saattaa olla miltei sama kuin ennen koronapandemiaa.

Asiakkaiden kautta on tullut esiin, että työn tekemisen tapa on monilla muuttunut ja siten vaatinut uudenoppimista ja merkitsevää joustoa työntekijöiltä. Myös psykologien toimintamallit mullistuivat keväällä ja työ painottui etänä tehtävään työhön viestimien kautta, vaikka ammattikuntana olemme tottuneet hyvin tiiviiseen vuorovaikutukseen live-kohtaamisissa.

Koronavirusta ei ole vielä voitettu ja tartuntojen tahti on jopa kiihtyvä kesän seesteisen vaiheen jälkeen. Täten myös SYMBIOOSI Psykologi- ja koulutuspalvelut vastaa tarpeeseen ja tarjoaa asiakkailleen etävastaanottoa. Mikäli koet haasteita jaksamisen kanssa, varaa aika konsultatiivisessa mielessä tai useampi aika lyhytterapeuttisena interventiona (3-5x). Pyritään löytämään ratkaisuja yhdessä!

Psykologin vastaanotto mahdollistuu turvallisen videoyhteyden ja/tai puhelimen välityksellä. Aikoja voit varata ottamalla suoraan yhteyttä asiantuntijaan tai nettiajanvarauksen kautta https://vello.fi/symbioosi/

 

Tässä lisänä kiinnostava linkki ajankohtaiseen tutkimustietoon koronan vaikutuksista yhteiskuntaan ja palveluihin:

http://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/ajankohtaista/koronan-vaikutukset-yhteiskuntaan-ja-palveluihin