Onko väestön unenlaatu parantunut vai lääkitäänkö unettomuutta toisin?
Monien ihmisten uni häiriintyy stressitilanteessa tai elämän kriiseissä. Esimerkiksi pitkittynyt työstressi, oma sairastuminen, läheisen kuolema voivat aiheuttaa unettomia öitä ajatusten jyllätessä päässä. Tämä on normaali stressireaktio.
Tilapäinen uniongelma ei ole terveydelle haitallista, mutta sitävastoin pitkittynyt unettomuus tai jatkuvasti huonosti nukkuminen on. Nukkumisen laatuun vaikuttavat suuresti elintavat. ”Arviolta kolmella neljäsosaa unettomista on taustalla masennusta, sairauksia, mielenterveyden häiriöitä tai päihdeongelmia.”
Uniongelmiin usein määrätään ”bentsoja”. ”Bentsodiatsepiineilla on haittavaikutuksia. Voimakas lääkeannos heijastuu kehon toimintaan vielä aamulla ja aamupäivällä. Tuolloin kannattaa miettiä kahdesti, astuuko rattiin tai tekeekö tarkkuutta vaativaa työtä.” Tällä hetkellä on trendinä syödä melatoniinia nukahtamisongelmiin. Monet ovat saaneet siitä avun, eikä kyseisellä hormonilla ole todettu olevan liiemmin haittavaikutuksia. Lisäksi erilaisilla masennuslääkkeillä hoidetaan myös unettomuutta, mikä saattaa olla yksi selittävä tekijä unilääkkeiden myynnin romahtamiseen.
Lue lisää: